Palvelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
työntekijöille ja toimijoille

Kirkko, työ ja työttömyys: osallisuus ja yhteisöt

Kirkossa panostetaan yhteen tämän hetken suurimmista yhteiskunnallista haasteista ja ahdingoista: työn murrokseen ja työttömyyteen. Suomessa vallitsee pitkään jatkuneen niukkuuden ajan taloustilanteen vuoksi haastava työllisyystilanne, jonka ytimessä on sitten 1990-luvun ylivoimaisesti vaikein pitkäaikaistyöttömien tilanne: yli 121 000 pitkäaikaistyötöntä (huhtikuu 2016 TEM).


Hanke toteutetaan yhdessä Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö – TVY ry:n kanssa ja siihen kutsutaan mukaan kaikkia kiinnostuneita tahoja.

Kirkkohallituksen asettaman ja piispa Irja Askolan koolle kutsuman työryhmän tehtävänä on

- tuoda esiin työttömyyteen liittyvä kokonaistilanne

- arvioida eri tahojen vastuita ja toimenpiteitä työttömyyden hoidossa; myös profiloida kirkon ja diakonian rooli työttömyyden ja työllistämisen kysymyksissä

- nostaa esiin eri ryhmien (nuoret, yli 50-vuotiaat, vammaiset, maahan muuttaneet, romanit jne.) työttömyystilanne

- innovoida erilaisia toimintamalleja ja käytäntöjä.

Lisäksi työryhmän työn perusteella kirkkohallitus voi kerätä, arvioida ja antaa toimenpide-ehdotuksia työttömyysongelmaan liittyen eri tahoille: hallitus, työmarkkinajärjestöt, kirkot ja järjestöt.

Työryhmän koollekutsuja piispa Irja Askola ja työryhmän jäsenet toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski (TVY), professori Heikki Hiilamo (Helsingin yliopisto), professori Juho Saari (Itäsuomen yliopisto), tutkimusjohtaja Signe Jauhiainen (PTT), kehitysjohtaja Liisa Björklund (HDL), diakoniasihteeri Katri Valve (Vantaa seurakuntayhtymä), johtaja Kalle Kuusimäki (KDS), apulaisjohtaja Ilkka Sipiläinen (KJY) ja asiantuntija Kari Latvus (KJY).
Rymän neuvonantajana toimii Jouni Kylmälä.

15.6.2016 työryhmä järjesti avoimen starttitilaisuuden. Linkeistä löydät esitykset.

Avaussanat, Kari Latvus, asiantuntija

Miksi kirkko on erityisen huolissaan työttömien tilanteesta? Piispa Irja Askola (lue lisää Piispa_Askola_avauspuheenvuoro.pdf )

Mitä työttömyys merkitsee ja vaikuttaa? Jouni Kylmälä, ent. opettaja ja tutkija

Työnkuvana jatkuva epävakaus: työtön nuori yhteiskunnan murroksessa, Nelli Ruotsalainen, viestintävastaava, TVY (lue lisää Ruotsalainen_puhe_15.6.pdf )

Mistä työttömyys tällä hetkellä johtuu? Signe Jauhiainen, tutkimusjohtaja, PTT

Kirkon haasteet ja toimet, Katri Valve, diakoniasihteeri, Vantaa

Lupa ajatella eri tavoin: työttömien säätelemisestä kannustaviin malleihin, Kari Latvus (Latvus_Lupa ajatella eri tavoin.pdf )

Lisätietoja:

Asiantuntija, TT Kari Latvus 040-6429274 kari.latvus@evl.fi



Tämän sivun lyhytosoite:

Palaute sivun ylläpitäjälle

Kiitos palautteesta!

Sulje
Palautteen aihe Palautetta tästä sivusta Yleinen palaute Lähettämällä palautteen hyväksyn tietojeni käsittelyn Palaute Nimi Sähköpostiosoite Haluan että minuun otetaan yhteyttä
Muistathan antaa sähköpostiosoitteesi, jos haluat vastauksen!
Eteläranta 8, PL 210 00131 Helsinki | Vaihde (09) 1802 1 | Kartta | Tietosuoja | Evästeet | Palaute