Palvelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
työntekijöille ja toimijoille

Puheenjohtajisto, puhemiesneuvosto, laajennettu puhemiesneuvosto

Puheenjohtajisto

Kirkolliskokouksen puheenjohtaja on arkkipiispa. Lisäksi kirkolliskokous valitsee toimikaudekseen kaksi varapuheenjohtajaa.

  • Puheenjohtaja: Kari Mäkinen 
  • Ensimmäinen varapuheenjohtaja: Seija Kuikka
  • Toinen varapuheenjohtaja: Johannes Leppänen

Puhemiesneuvosto

Puhemiesneuvostoon kuuluvat arkkipiispa, kirkolliskokouksen varapuheenjohtajat sekä valiokuntien puheenjohtajat ja valitsijamiesten puheenjohtaja. Sihteerinä toimii kirkolliskokouksen pääsihteeri.

Puhemiesneuvoston tehtävänä on

  • tehdä kirkolliskokoukselle ehdotuksia kokoontumispaikkakunnasta, kokoontumisajoista ja muista kirkolliskokouksen työskentelyä koskevista kysymyksistä sekä siitä, mihin valiokuntaan asia lähetetään valmisteltavaksi ja minkä valiokunnan tulee antaa asiasta lausunto ja mahdollisen ylimääräisen valiokunnan asettamisesta.
  • antaa ohjeita kirkolliskokouksen työn järjestelyistä sekä valiokuntien toimialoista ja valiokuntatyöstä.

Puhemiesneuvosto voi antaa ohjeita puheenvuorojen pyytämisestä ja pitämisestä. Se voi määrätyn asian yhteydessä suosittaa, että asiaa täysistunnossa käsiteltäessä noudatetaan niin sanottua nopeatahtista käsittelyä, jolloin puheenvuorot ovat enintään esimerkiksi viiden minuutin mittaisia.

Puheenjohtaja: Kari Mäkinen

Varapuheenjohtajat: Seija Kukka, Johannes Leppänen

Muut jäsenet: Anna-Mari Kaskinen, Matti Repo, Antti Savela, Tapio Luoma, Tapio Tähtinen, Katri Korolainen, Johanna Korhonen, Markku Orsila, Johannes Leppänen

Sihteeri: Katri Kuuskoski

Laajennettu puhemiesneuvosto

Laajennetun puhemiesneuvoston tehtävänä on antaa pyydettäessä lausunto siitä, vaatiiko ehdotuksesta päättäminen määräenemmistön.

Laajennettuun puhemiesneuvostoon kuuluvat arkkipiispa, kirkolliskokouksen varapuheenjohtajat, valiokuntien puheenjohtajat ja jos valiokunnan puheenjohtaja on piispa valiokunnan keskuudestaan valitsema maallikko, valitsijamiesten puheenjohtaja, hiippakuntien piispat sekä kenttäpiispa.

Puheenjohtajana on arkkipiispa ja varapuheenjohtajana kirkolliskokouksen varapuheenjohtajat. Sihteerinä toimii kirkolliskokouksen pääsihteeri.

Puheenjohtaja: Kari Mäkinen

Varapuheenjohtajat: Seija Kuikka, Johannes Leppänen

Muut jäsenet: Irja Askola, Seppo Häkkinen, Jari Jolkkonen, Kaarlo Kalliala, Anna-Mari Kaskinen, Johanna Korhonen, Katri Korolainen, Johannes Leppänen, Johanna Lumijärvi, Tapio Luoma, Markku Orsila, Simo Peura, Matti Repo, Samuel Salmi, Antti Savela, Pekka Särkiö, Tapio Tähtinen, Björn Vikström, Eevi Väistö

Sihteeri: Katri Kuuskoski



Tämän sivun lyhytosoite:

Palaute sivun ylläpitäjälle

Kiitos palautteesta!

Sulje
Palautteen aihe Palautetta tästä sivusta Yleinen palaute Palaute Nimi Sähköpostiosoite Haluan että minuun otetaan yhteyttä
Muistathan antaa sähköpostiosoitteesi, jos haluat vastauksen!
Eteläranta 8, PL 210 00131 Helsinki | Vaihde (09) 1802 1 | Kartta Palaute sivun ylläpitäjälle