Palvelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
työntekijöille ja toimijoille

Erityisnuorisotyö


Kukaan ei jää yksin

Erityisnuorisotyö

Erityisnuorisotyö on etsivää, kohtaavaa ja läsnäolevaa työtä, jossa toimitaan yhdessä niiden lasten, nuorten ja perheiden kanssa, jotka tarvitsevat elämässään erityistä tukea.

Kirkon erityisnuorisotyön yleistavoite on, että nuori kokee olevansa hyväksytty ja löytää elämälleen mielekkyyden Jumalan luomana ja lunastamana. Ihmisenä hänen itsetuntonsa vahvistuu ja hän pystyy omaehtoiseen, vastuulliseen elämään sekä toimimaan monimutkaistuvassa ja ristiriitaisessa

Kirkon perustehtäviä ovat julistus, palvelu ja yhteys. Kun kirkko kohtaa nuoret sanomallaan ja palvelullaan heidän omassa elämänpiirissään, se vastaa keskeisiin läsnäolon haasteisiin.

Kristilliseen ja hyvään elämään kuuluu vastuullinen elämäntapa. Jaakob kirjoittaa tästä kirjeessään (Jaak.2:26), että niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

Erityisnuorisotyön juuret ovat ensisijaisesti palvelussa ja nuorten kohtaamisessa. Erityisnuorisotyötä toteuttamalla kirkko etsii myös kadottamaansa yhteyttä niihin nuoriin, jotka ovat kadottaneet yhteyden seurakuntaan.

Erityisnuorisotyön toimintanäky on sama, mitä Kirkkojärjestys sanoo diakoniasta, eli etsiä niitä, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavalla auteta. Kirkko tekee erityisnuorisotyötä, koska kaikki lapset ja nuoret ovat Jumalan luomina ja lunastamia hänen armonsa piirissä.

Järjestämme työntekijöiden täydennys- ja erikoistumiskoulutusta. Kehitämme työalaa ja uusia työtapoja ja seuraamme nuorten elinolojen muutoksia, jotta toiminta tukisi asianmukaisesti syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Teemme tiivistä yhteistyötä eri organisaatioiden ja viranomaistahojen kanssa.

Kirkko mukana Nuorisotakuun talkoissa

Seurakunnan työllistävä vuosittain noin 4000 nuorta kesätöihin. YLE:n Nuorille NYt kampanjassa on esitelty Palveluoperaatio Saapas, joka on ev.lut kirkon etsivän työn metodeille toimiva kokonaisuus. Kirkko käyttää lapsi- ja nuorisotyöhön vuosittain yli 330 miljoonaa euroa. Olemme siis talkoissa mukana, ole sinäkin!

nuorillenyt.yle.fi

nuorilletoita.fi

Kirkon erityisnuorisotyön linjaukset

Kirkkohallituksen täysistunto on 20.9.2016 hyväksynyt Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisnuorisotyön linjaukset Läsnäolon nuorisotyö.

Selaa linjaukset verkkolehtenä tästä

Tai lataa pdf-tiedostona tästä.

Erityisnuorisotyön linjaus -kansi

Kirkon erityisnuorisotyötä 50 vuotta -kuvaesitys työsi tueksi

Kukaan ei jää yksin

Lataa NUORI2017-tapahtumassa järjestetyssä Kirkon erityisnuorisotyön 50-vuotisjuhlakonsertissa nähty kuvaesitys oman työsi tueksi tästä (PowerPoint). Huom. Jos kirjautumistietoja kysytään, klikkaa alta "No thanks, continue to view" ja sitten oikeasta ylänurkasta "Download -> Direct download."

****************************************************

Yhteystiedot Kirkkohallituksessa

Nuoret ja syrjäytyminen - asiantuntija Mikko Mäkelä, mikko.makela(at)evl.fi, 050 439 1968


Tämän sivun lyhytosoite:

Palaute sivun ylläpitäjälle

Kiitos palautteesta!

Sulje
Palautteen aihe Palautetta tästä sivusta Yleinen palaute Palaute Nimi Sähköpostiosoite Haluan että minuun otetaan yhteyttä
Muistathan antaa sähköpostiosoitteesi, jos haluat vastauksen!
Eteläranta 8, PL 210 00131 Helsinki | Vaihde (09) 1802 1 | Kartta Palaute sivun ylläpitäjälle