Palvelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
työntekijöille ja toimijoille

Valtakunnalliset Ystävyysseurakuntapäivät Tampereella 5.-6.4.2018 – laita kalenteriin!

21.11.2017Maailmanlaaja kirkko
Kädet ristikkäin

Valtakunnalliset Ystävyysseurakuntapäivät järjestetään Tampereella Kalevan kirkon seurakuntasalissa 5.-6.4.2018.

Ystävyysseurakuntapäivät on suunnattu kaikille ystävyysseurakuntatoiminnassa mukana oleville, seurakuntien työntekijöille, luottamushenkilöille ja vapaaehtoisille.

Ohjelma alkaa torstaina 5.4 klo 12 ja jatkuu perjantaihin 6.4 n. klo 15 asti. Torstai-iltana järjestetään Torpan kurssikeskuksessa toiminnallista ohjelmaa ja musiikkia sisältävä illanvietto, johon on mahdollista ilmoittautua myös erikseen.

Teemana on kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta ja lähtökohtana ovat käytännön ystävyysseurakuntatoiminnasta nousevat kysymykset.

Ohjelma ja ilmoittautumislinkki julkaistaan alkuvuodesta 2018.

Valtakunnalliset Ystävyysseurakuntapäivät on tarkoitus järjestää tästä lähtien kahden vuoden välein kussakin hiippakunnassa vuorotellen.

Tapahtuman järjestelyistä vastaa Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto yhteistyössä kulloinkin vuorossa olevan hiippakunnan kanssa ja tapahtuman sisältöä suunnitellaan yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa.

Tapahtuma korvaa aiemmin Kirkkopäivien yhteydessä järjestetyt neuvottelupäivät. Kirkkopäivillä järjestetään vastedes lyhyempi ystävyysseurakuntatoimintaa koskeva tapahtuma osana Kirkkopäivien ohjelmaa.

Jos et vielä ole Ystävyysseurakuntatoiminta-Facebookryhmän jäsen, voit liittyä mukaan täällä:

Ystävyysseurakuntatoiminta (Facebook-ryhmä)

Lisätietoja:

Asiantuntija Ari Ojell

ari.ojell(at)evl.fi



Tämän sivun lyhytosoite:

Palaute sivun ylläpitäjälle

Kiitos palautteesta!

Sulje
Palautteen aihe Palautetta tästä sivusta Yleinen palaute Palaute Nimi Sähköpostiosoite Haluan että minuun otetaan yhteyttä
Muistathan antaa sähköpostiosoitteesi, jos haluat vastauksen!
Eteläranta 8, PL 210 00131 Helsinki | Vaihde (09) 1802 1 | Kartta Evästeet Palaute sivun ylläpitäjälle