Palvelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
työntekijöille ja toimijoille

Palveluoperaatio Saappaalle Nuorisotyön tunnustuspalkinto

11.04.2018Kasvatus
Saappaan palkinto 2018

Kulttuuriministeri Sampo Terho on myöntänyt nuorisotyön tunnustuspalkinnon palveluoperaatio Saappaalle. Nuorisotyön tunnustuspalkinto on näkyvä huomionosoitus merkittävästä työstä nuorisotoimialalla ja se jaetaan vuorovuosin nuorisoalalla toimivalle henkilölle ja yleishyödylliselle järjestölle tai muulle yhteisölle. Tunnustuspalkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa ja se myönnetään Veikkauksen tuotoista. Palkintoa on jaettu vuodesta 2002 lukien.

Saapas auttaa pääasiassa alle 30-vuotiaita nuoria ja pyrkii antamaan kulloinkin tarkoituksenmukaisimman avun. Saappaan taival alkoi vuonna 1972 Keimolan moottoriradalla silloisessa Helsingin Maalaiskunnassa Helsinki Rock Festivals -tapahtumassa. Sittemmin Saapas-toiminta on levinnyt kaduille nuorten kokoontumispaikkoihin ja 2011 alkaen verkkoon nuorten keskusteluihin Youtubessa, Suomi 24 -palvelussa, Instagramissa ja viimeisimpänä Tukinet -alustalla. Alueellisia ryhmiä on tällä hetkellä 20, pohjoisin ryhmä toimii Oulussa ja eteläisin Espanjan Aurinkorannikolla.

"Tämä palkinto on meille valtavan suuri tunnustus ja arvostuksen osoitus jo tehdystä työstä. Saappaan toiminta kehittyy sen mukaan, missä ja miten nuoret kokoontuvat ja liikkuvat. Tärkein kiitos kuuluu Saappaan vapaaehtoisille ja toimintaa paikallisesti ohjaaville työntekijöille", kommentoi Saapas-toimintaa koordinoiva erityisnuorisotyön sihteeri Ville Viljakainen Nuori kirkko ry:stä.

Saapas on tunnettu erityisesti kaduilla tekemästään työstä esimerkiksi koulujen päättäjäisaikaan tai festareilla. Viime vuosina etsivä nuorisotyö sosiaalisessa mediassa on saanut Saappaan toiminnassa yhä tärkeämmä sijan. "Haemme, seuraamme ja hakeudumme aktiivisesti tägeillä sellaisten postausten pariin, joissa nuoret avautuvat ja kertovat omasta tilanteestaan. Olemme mukana kanssakäymisissä niin hyvissä kuin hankalissa hetkissä", kuvaa vapaaehtoinen vastaava ohjaaja Katja Oittinen Kajaanin NettiSaappaasta "Emme hae pelkästään ongelmia, vaan myös tykkäämme ja iloitsemme onnistumisista."

Saapas -ryhmässä voi toimia vapaaehtoinen, tehtäviinsä koulutettu täysi-ikäinen henkilö. Uusia vapaaehtoisia kaivataan jatkuvasti ympäri Suomen. Koulutuksista ja toiminnasta saa lisätietoa Saappaan sivuilta. Saappaan toimintaa rahoitetaan Veikkausvoittovaroin.

Lisätietoja:

erityisnuorisotyön sihteeri Ville Viljakainen, 0400 105071 ville.viljakainen@nuorikirkko.fi



Tämän sivun lyhytosoite:

Palaute sivun ylläpitäjälle

Kiitos palautteesta!

Sulje
Palautteen aihe Palautetta tästä sivusta Yleinen palaute Palaute Nimi Sähköpostiosoite Haluan että minuun otetaan yhteyttä
Muistathan antaa sähköpostiosoitteesi, jos haluat vastauksen!
Eteläranta 8, PL 210 00131 Helsinki | Vaihde (09) 1802 1 | Kartta Evästeet Palaute sivun ylläpitäjälle