Palvelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
työntekijöille ja toimijoille

Kirkon eläkerahasto on päivittänyt vastuullisen sijoittamisen ohjeensa

21.11.2018Vastuullinen sijoittaminen

Kirkon eläkerahasto on sitoutunut vastuulliseen sijoittamiseen ja haluaa kaikessa sijoitustoiminnassaan ottaa huomioon ESG-näkökohdat eli ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät asiat. Kirkon eläkerahaston johtokunta hyväksyi päivitetyt vastuullisen sijoittamisen ohjeet lokakuussa.

Vastuullisen sijoittamisen ohjeiden tarkoituksena on luoda suuntaviivat eläkerahaston vastuulliselle sijoitustoiminnalle sekä avata eläkerahaston odotuksia omaisuudenhoitajille ja yrityksille. Ohjeet toimivat esimerkkinä myös seurakunnille ja muille evankelis-luterilaisen kirkon piirissä toimiville sijoittajille.

Ohjeiden mukaan eläkerahasto keskittyy erityisesti vastuullisesti toimivien sijoituskohteiden suosimiseen ja yritysten toimintatapoihin vaikuttamiseen. Omaisuudenhoitajavalinta ja yhteistyön kehittäminen ovat keskeinen osa eläkerahaston vastuullista sijoitustoimintaa.

Vastuullinen sijoittaminen valtavirtaistuu niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Kirkon eläkerahasto haluaa olla aktiivisesti mukana lisäämässä tietoisuutta vastuullisesta sijoittamisesta toimimalla avoimesti, jakamalla tietoa eri foorumeissa ja tekemällä yhteistyötä muiden sijoittajien kanssa.

Lisätietoja:

Vastuullisen sijoittamisen ohjeet

Vastuullinen sijoittaminen (Sakasti)




Tämän sivun lyhytosoite:

Palaute sivun ylläpitäjälle

Kiitos palautteesta!

Sulje
Palautteen aihe Palautetta tästä sivusta Yleinen palaute Lähettämällä palautteen hyväksyn tietojeni käsittelyn Palaute Nimi Sähköpostiosoite Haluan että minuun otetaan yhteyttä
Muistathan antaa sähköpostiosoitteesi, jos haluat vastauksen!
Eteläranta 8, PL 210 00131 Helsinki | Vaihde (09) 1802 1 | Kartta | Tietosuoja | Evästeet | Palaute