Palvelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
työntekijöille ja toimijoille

Suomen evankelis-luterilainen kirkko laati helluntaiherätyksen ja Vapaakirkon kanssa yhteenvedot kastekeskusteluista

02.05.2018Maailmanlaaja kirkko
Patsas

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen Vapaakirkon vuosina 1983–84 sekä luterilaisen kirkon helluntaiherätyksen vuosina 1987–89 käymät oppikeskustelut olivat kansainvälisestikin uraa uurtavia. Niiden tuloksia on hyödynnetty myös Luterilaisen maailmanliiton keskusteluissa helluntailiikkeen kanssa. Yksi keskeinen kysymys näiden perinteiden kohdatessa on perinteisesti ollut käsitys kasteesta.

Uuden sukupolven myötä on tullut ajankohtaiseksi päivittää tämänhetkistä keskustelutilannetta. Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on ollut neuvottelukunnat vuodesta 1985 Vapaakirkon kanssa ja vuodesta 1996 helluntaiherätyksen kanssa. Neuvottelukuntien puheenjohtajina toimivat tällä hetkellä piispat Teemu Laajasalo ja Tapio Luoma. Ajankohtaisten ja käytännön asioiden lisäksi on käsitelty myös teologisia kysymyksiä.

Viime vuosien kastetta käsitelleistä keskusteluista on nyt laadittu yhteenvedot. Kyse ei ole virallisista oppikeskusteludokumenteista, mutta silti informatiivisista koosteista käsitysten yhtäläisyyksistä ja eroista. On tärkeää, että myös perinteisesti herkistä aiheista on voitu keskustella hyvässä ja rakentavassa hengessä.

Molempien keskustelukumppanien kanssa voitiin todeta, että voimme yhdessä tunnustaa sellaisen kasteen, jonka kristillisen uskonsa tunnustanut, aiemmin kastamaton on saanut ja joka on toimitettu upotuskasteena Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Peruseroksi jää edelleen se, että luterilaiset voivat tunnustaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vedellä toimitetun kasteen, mutta helluntailaisten ja vapaakirkollisten mukaan kastetta tulee edeltää kastettavan tunnustama usko.

Silti helluntailainenkin osapuoli toteaa, että ”sylilapsena kastettu luterilainen voi kuitenkin olla todellinen kristitty”. Vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaan kirkko opettaa uskovien kastetta, mutta joissakin Vapaakirkon seurakunnissa voidaan täysjäseneksi hyväksyä ”sydämen uskon” perusteella myös lapsena kastettu luterilainen ilman uskovien kastetta.

Yhteenvedot kasteesta: sakasti.evl.fi/oppikeskustelut

Lisätietoja:

Tomi Karttunen, johtava asiantuntija, teologia ja ekumenia

tomi.karttunen@evl.fi, p. 050-594 1713



Tämän sivun lyhytosoite:

Palaute sivun ylläpitäjälle

Kiitos palautteesta!

Sulje
Palautteen aihe Palautetta tästä sivusta Yleinen palaute Lähettämällä palautteen hyväksyn tietojeni käsittelyn Palaute Nimi Sähköpostiosoite Haluan että minuun otetaan yhteyttä
Muistathan antaa sähköpostiosoitteesi, jos haluat vastauksen!
Eteläranta 8, PL 210 00131 Helsinki | Vaihde (09) 1802 1 | Kartta Evästeet Palaute sivun ylläpitäjälle