Palvelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
työntekijöille ja toimijoille

1918 muistovuosi

Kohti yhteistä muistamista

Vuonna 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen sisällissodasta. Vuoden aikana järjestetään eri tahoilla monia tilaisuuksia asian tiimoilta. Kirkko on osaltaan mukana muistamisessa.

Muistovuoden vietossa on hyvä etsiä sellaisia näkökulmia, joiden kautta voidaan paitsi ymmärtää menneisyyttä myös rakentaa tulevaisuutta. Vakiintuneitten merkkipäivien ja -tapahtumien ohella voidaan kokoontua muistamaan menneisyyden vaiheita myös uusin muodoin.

Näillä sivuilla vuoden 1918 sodasta käytetään nimitystä sisällissota. Sana kuvaa sodan monimutkaisuutta ja on poliittisesti sitoutumaton. Sanavalinnalla korostetaan tietä vastakkainasetteluista kohti yhteistä muistamista.

Muistovuosi seurakunnissa

Arkkipiispa Kari Mäkinen avaa muistovuoden viettämisen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa lauantaina 20.1.2018 Kallion kirkossa avajaistilaisuudella, joka on osa Sovinto 100 -tapahtumaa.

Seurakuntia kehotetaan huomioimaan sisällissodan muisto viettämällä muistojumalanpalvelusta sunnuntaina 11.3.2018. Virikemateriaalia jumalanpalvelusta varten tullaan julkaisemaan Sakastin jumalanpalvelusosiossa.

Kaatuneiden muistopäivänä 2018 on syytä muistaa erityisesti sisällissodan vainajia. Seurakuntien on hyvä tarkistaa omilla alueillaan olevien hauta- ja muiden muistomerkkien kunto ja harkita, miten voidaan tukea seurakunnan alueella muiden hallussa olevien muistomerkkien kunnostusta.

Sisällissota on toisaalta Suomen historian tutkituimpia ajanjaksoja, toisaalta monien vaiettujen tarinoiden sota. Kirkkohallituksessa on valmisteltu materiaalia, jonka avulla seurakunnissa voidaan järjestää mahdollisuus käsitellä sisällissodan muistojen herättämiä vaikeita asioita.


Ajankohtaista

Edelliset uutiset
Tämän sivun lyhytosoite: http://sakasti.evl.fi/1918muistovuosi

Palaute sivun ylläpitäjälle

Kiitos palautteesta!

Sulje
Palautteen aihe Palautetta tästä sivusta Yleinen palaute Palaute Nimi Sähköpostiosoite Haluan että minuun otetaan yhteyttä
Muistathan antaa sähköpostiosoitteesi, jos haluat vastauksen!
Eteläranta 8, PL 210 00131 Helsinki | Vaihde (09) 1802 1 | Kartta Evästeet Palaute sivun ylläpitäjälle