Palvelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
työntekijöille ja toimijoille

Lastenkirkon pääsiäisessä rakennetaan rauhaa: sivuilla ennätysmäärä mukavaa pääsiäispuuhaa

28.03.2018Kasvatus
Lastenkirkon pääsiäinen

Pääsiäinen on kristittyjen suurin juhla ja Lastenkirkko-media tarjoaa ennätysmäärän pääsiäistehtäviä perheen pienimmille. Pääsiäisen aikaan sivustolla voi etsiä pääsiäismunia ja Lastenkirkon tulostettavissa puuhissa on värityskuvia pääsiäisen viettoon aina viimeisestä ehtoollisesta pääsiäispalapeliin asti.

Lastenkirkon sisällöt on suunnattu erityisesti 3-8-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen.

- Pääsiäisen vietossa riita, pelko ja suru  saavat vastaparikseen helpotuksen, rakkauden ja vilpittömän ilon. Lastenkirkossa tunteiden kirjolle on tilaa, kommentoi päätoimittaja Anita Ahtiainen.

Lastenkirkon Youtube-kanavalla on julkaistu uusi pääsiäissoittolista, jossa Taika-Petteri ja Jakke-jääkarhu käyvät läpi pääsiäisen suuret tapahtumat niin, että karhukin sen ymmärtää. Pääsiäinen jatkuu Lastenkirkossa myös pyhäpäivien yli: pääsiäismunia voi etsiä aina helluntaihin asti.

Ilon ja surun lisäksi Lastenkirkossa käsitellään myös rauhaa: maskotit Päkä-lammas ja Pulmu-kyyhky antavat mallia siitä, kuinka rauha rakentuu. Päkä ja Pulmu pohtivat, millainen käytös toista kohtaan on reilua ja mikä on tyhmää. Kuinka riitoja voitaisiin estää? Mistä toiselle tulee hyvä mieli?

- Rauha on pohjimmiltaan myös pääsiäisen sanoma, muistuttaa päätoimittaja Ahtiainen.

Lastenkirkon pääsiäisen löydät osoitteesta www.lastenkirkko.fi

Päkä ja Pulmu rakentavat rauhaa

Jakke-jääkarhun ja Taika-Petterin videot löytyvät täältä

Pääsiäisen laulut ja leikit

Tulostettavat pääsiäispuuuhat

Lisätietoja:
Lastenkirkon päätoimittaja Anita Ahtiainen
050 596 6039
anita.ahtiainen@nuorikirkko.fi



Tämän sivun lyhytosoite:

Palaute sivun ylläpitäjälle

Kiitos palautteesta!

Sulje
Palautteen aihe Palautetta tästä sivusta Yleinen palaute Palaute Nimi Sähköpostiosoite Haluan että minuun otetaan yhteyttä
Muistathan antaa sähköpostiosoitteesi, jos haluat vastauksen!
Eteläranta 8, PL 210 00131 Helsinki | Vaihde (09) 1802 1 | Kartta Evästeet Palaute sivun ylläpitäjälle