Palvelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
työntekijöille ja toimijoille

Kirkon diakoniarahasto (KDR)


Yhteisvastuukeräys 2018

Tarvitsetko taloudellista apua?

Voit kysyä diakonia- ja Tukikummit-avustuksista oman asuinalueesi seurakunnasta. Seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa voit keskustella rahahuolistasi luottamuksellisesti.
Yksityishenkilö ei voi suoraan asioida diakoniarahaston kanssa.

Taloudellista apua seurakunnalta haettaessa tarkistetaan aluksi mahdollisuus yhteiskunnan apuun.  Taloudellisen ahdingon korjaamiseksi etsitään yhdessä vaihtoehtoja. Seurakunnan työntekijä päättää, hakeeko hän avustusta. Ensisijaisesti apu pyritään löytämään sosiaalitoimen, velkaneuvonnan ja muiden paikallisten auttajatahojen kautta.

KDR:n sääntöjen mukaan ”rahaston tarkoituksena on osana kirkon diakoniatyötä avustaa taloudellisesti ahdingossa olevia henkilöitä Suomessa.” (1 §) Tämä tarkoittaa sitä, että KDR:n tehtäväkenttä on rajattu ja että KDR toimii yhteistyössä muiden diakoniatyötä tekevien kanssa

DIAKONIATYÖNTEKIJÄ: Olethan jo tilannut KDR:n uutiskirjeen?

KDR:n keskeinen tehtävä on avustaa yhteistyössä seurakuntien kanssa yllättäviin taloudellisiin vaikeuksiin tai hätätilanteisiin joutuneita perheitä ja yksityishenkilöitä. Tavoitteena on toimia siten, että avustus auttaa vaikean tilanteen yli, minkä jälkeen avustuksen saaja selviää eteenpäin joko omin voimin tai yhteiskunnan avun turvin ja paikallisseurakunnan työntekijöiden tukemana. Keskeinen kriteeri avustuksen myöntämiselle on, että sillä voidaan parantaa tai korjata kokonaisvaltaisesti avun tarvitsijan taloudellista tilannetta.

Avustusvarat koostuvat Kirkon diakoniarahastolle kerätyistä kolehdeista, yhteisvastuukeräyksen tuoton osuudesta sekä lahjoituksista.

Tietosuojaseloste

Yhteystiedot:

kdr.kirkkohallitus(at)evl.fi
050 378 0224 (klo 9–15)

Kirkon diakoniarahasto
PL 210
00131 Helsinki

IBAN: FI15 8000 1100 0602 28, BIC: DABAFIHH

Jos palautat avustusvaroja, kirjoitathan maksun viitetietoihin Kirkon keskusrahastolta saadun maksun numeron ja vuoden.


Tämän sivun lyhytosoite: http://sakasti.evl.fi/diakoniarahasto

Palaute sivun ylläpitäjälle

Kiitos palautteesta!

Sulje
Palautteen aihe Palautetta tästä sivusta Yleinen palaute Lähettämällä palautteen hyväksyn tietojeni käsittelyn Palaute Nimi Sähköpostiosoite Haluan että minuun otetaan yhteyttä
Muistathan antaa sähköpostiosoitteesi, jos haluat vastauksen!
Eteläranta 8, PL 210 00131 Helsinki | Vaihde (09) 1802 1 | Kartta | Tietosuoja | Evästeet | Palaute